Loppuvuoden tuettujen lomien ensimmäiset päätökset on tehty

Syksyn ja joulun tuetuille lomille valituille on lähetetty tieto loman saamisesta.

Nainen, mies ja kaksi lasta retkeilemässä. Lapset istuvat aikuisten olkapäillä.

Lapsiperheiden syys-, joulu- ja uuden vuoden lomille sekä Yhden vanhemman perheiden lomille valittiin
yhteensä 665 perhettä. Aikuislomille valittiin 629 henkilöä.

Lomille valituista 86% osallistuu tuetulle lomalle ensimmäistä kertaa.

Kaikki ne hakijat, jotka eivät tulleet valituiksi ensimmäisellä valintakierroksella, ovat automaattisesti varasijoilla.

Peruutuspaikan kautta voi saada loman vielä noin kolme viikkoa ennen loman alkua.

Hakijamäärien vuoksi voimme ilmoittaa vain hyväksyvistä päätöksistä.
Voit kysyä oman hakemuksesi tilannetta toimistoltamme toimisto@hyvinvointilomat.fi tai
puh. 010 830 3400 (arkisin klo 9-12).

Muutamille syksyn ja joulun lomille on jäänyt vapaita paikkoja ja olemme avanneet ne jatkohakuun.
Haettavat lomat löytyvät täältä.