Tuettu lomatoiminta lisää tasa-arvoisuuden kokemuksia
Itä-Suomen yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan tuetulle lomalle osallistuminen lisäsi tasa-arvoisuuden kokemuksia etenkin lapsiperheiden keskuudessa. Vastaavasti kodin ulkopuolisesta lomailusta ulkopuoliseksi jääminen heikensi yksilötasolla tasa-arvoisuuden kokemuksia.
Nuorempi tutkija Elli Vento kertoo tutkimustulosten tukevat näkemyksiä siitä, että lapsiperheet nauttivat tuetun loman aikana yhdessä vietetystä laatuajasta arjen kiireiden ja rutiinien ulkopuolella.
Tutkimuksen mukaan sosiaalisen lomatoiminnan keskeisiä hyvinvointivaikutuksia ovat muun muassa lisääntynyt tyytyväisyys elämään, henkinen virkistäytyminen sekä positiiviset vaikutukset perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja vapaa-aikaan.
– Vaikeassa elämäntilanteessa kodin ulkopuolinen loma voi tarjota kaivatun hengähdystauon kuormittavasta arjesta, minkä ansiosta asiakas voi loman jälkeen nähdä elämäntilanteensa aiempaa positiivisemmassa valossa, Vento sanoo.
Tutkimus toteutettiin vuosina 2018-2019 yhteistyössä Hyvinvointilomat ry:n kanssa. Suuri osa tutkimuksesta toteutettiin SOLOVA-projektin aikana, jota rahoitti Kuluttajaosuustoiminnan säätiö.
Lisätietoa tutkimuksesta