Terveiset Kuortaneen urheiluopistolta!

Maarit Lampimäki kertoo työstään Kuortaneen urheiluopistolla järjestettävien tuettujen lomien lomaohjaajana.

Nainen ja pieni poika puhaltavat lunta naisen käsistä lumisessa maisemassa.

Täällä kirjoittelee Maarit Lampimäki, alajärveläinen kolmen pienen pojan äiti. Olen töissä Kuortaneen urheiluopistolla, jossa liikutan eri-ikäisten ryhmiä pienistä lapsista aina seniori-ikäisiin saakka.  Koulutukseltani olen fysioterapeutti. Työssäni ohjaan ja valmennan erilaisia ryhmiä, annan terveysneuvontaa ja tuen heitä elämäntapamuutoksissaan. Toimin myös tuettujen lomien vastaavana ohjaajana. Olen viihtynyt työssäni jo vuodesta 2005.

Parasta työssäni on, kun saan nähdä, kuinka urheiluopistolle tuleva lomalainen pystyy irrottautumaan omasta arjestaan ja saa aikaa keskittyä oman hyvinvoinnin hoitamiseen.  Perheet pystyvät viettämään yhteistä laadukasta aikaa liikkuen ja touhuten. Buffetpöydän ravitseva ruoka huolehtii siitä, että perheen pienimmätkin saavat päiväänsä tarvittavan energialatauksen.

Kuortaneen urheiluopistoa ympäröivä luonto; Aholankankaan metsä ja ihana lapsiystävällinen, hiekkapohjainen Kuortanejärvi, takaavat viimeistään sen, että jokaisen arki unohtuu.

Olet lämpimästi tervetullut Kuortaneen urheiluopistolle! Meillä viihdyt varmasti!

Ystävällisin terveisin

Maarit Lampimäki
Fysioterapeutti, Fisaf personal trainer
Hyvinvointi- ja vapaa-aika
Kuortaneen Urheiluopisto
puh. 044 3500 140
maarit.lampimaki@kuortane.com